Kevään 2020 turinat kilpaillaan Rauhalahti Bowlingissa torstaisin 9.1. alkaen.  Koska turinat jäivät keväällä kesken, päätettiin Turinoita jatkaa syksyllä samaan pottiin to 27.8.2020 alkaen. B-finaali 19.11. Finaali 26.11.2020.

Kisassa keilataan amerikkalaisittain neljä sarjaa, joista tulokseen lasketaan kolme parasta sarjaa. Rataparit vaihtuvat sarjoittain. Kevään yhteistulokseen jokaiselta lasketaan mukaan alkusarjan viisi parasta tulosta. Tasoitus on kulloinkin meneillään olevan erikoiskisan tasoitus.

Lasketaan edelleen Ristolle valmiiksi kolmen parhaan sarjan yhteistulos tasoituksineen kilpailukortin vasempaan reunaan.

Niinä viikkoina, kun pelataan valtakunnan sarjoja, on vk-sarjoihin osallistuvilla pelaajilla mahdollisuus tehdä suorituksensa saman viikon perjantaina klo 10 (tarkista aika hallilta).

Ratamaksut ovat keväästä hieman nousseet (9,00 eur/kerta). Lippaaseen (palkintopottiin) laitetaan myös edelleen 2 euroa/kerta.

Finaali keilataan 26.11. ja siihen pääsee mukaan suoraan neljä alkusarjan parasta sekä kaksi parasta B-finaalista, joka keilataan 19.11. B-finaaliin pääsevät alkusarjan sijoille 5-10 sijoittuneet pelaajat. Molemmissa finaaleissa keilataan mies miestä vastaan pelit; jokaiselle viisi sarjaa. Pelattujen pisteiden lisäksi voitosta saa 30 lisäpistettä ja tasapelistä molemmille 15 pistettä. Finaalin pelaajat jakavat kertyneen potin siten, että kuudes saa 50 € ja muut ykkösestä alaspäin prosentein 30, 25, 20, 15, 10.

Varaa pelivuorosi ajoissa, mutta viimeistään keskiviikkona!